Me ollaan päästy useana päivänä ulos. Siis lauhtui sittenkin ilmat, jee!

Ässä jaksaa hämmästyttää minua aina vain tuolla rohkeudellaan ja tervepäisyydellään. Ekan kerran kun vein herran ulos, olin valmistautunut pelokkaaseen, jäykkään pentuun, mutta mitä vielä. Ässä pienen hetken jähmettyneen ihmetteli että mitäs tämä nyt on, kylmää ja valkoista. Sen pienen hetken ja kohta oli jo pisut ja kakit pihalle tehty. Ihan ku hän oisi aina tuolla pihalla ollut tarpeita tekemässä.  Siellä se sitten tutkia nuuskutteli pitkin pihaa. Meillä vaikka on piha ääriään myöten lunta, menee isojen koirien tekemiä polkuja ympäri pihaa joten niitä pitkin on pienen pihakoiran hyvä juoksennella.

Eilen Ässä oli minun ja Onnin mukana mun vanhempien luona ekaa kertaa. Siellä asustaa myös kaksi chihua. Toinen reilun vuoden ja toinen vajaavuoden vanha. Kummatkin narttuja. Ovesta ku mentii sisään niin Ässä oli kun kotonaan. Minä Ajattelin että poika pelkää tyttöjä mutta ei siinä kävikin niin että tytöt pelkäsivät Ässää. Juoksivat räksyttäen karkuun ku Ässä yritti niiden kanssa leikkiä. Sielläkin ihan vieraassa paikkaa kun laskin Ässän pissalle se lähti rohkeana poikana metsään juoksemaan. Onko kaikki pihiksen pennut näin rohkeita?

Tänään meillä on ollut majakka ja perävaunu ilmiö pihalla. Vähän hauskan näköinen parivaljakko nimittäin Ässä ja Luke. Koomisen näköistä kun pieni pihakoira seuraa suurta seisojaa ja vielä koomisemman näköistä on se kun Luke seuraa Ässää. Siellä ne aamupäivällä peräkanaa juoksivat pihalla, minun valvonnan alla. Tää alkaa näyttää nyt siltä että isot koirat ovat ottaneet Ässän laumaansa, vaikka yhä valvotusti.

                  -Ylpeä rohkean pihakoiran emäntä Jaana-